Keski-Suomen alueen 12.5.2021 lievennetyt koronarajoitukset mahdollistavat yleisötilaisuuden järjestämisen 50 henkilölle. Määrä voidaan ylittää edellyttäen muun muassa, että asiakkaiden keskinäistä, vähintään 2 metrin turvavälimääräystä noudatetaan.

Näiden rajoitteiden voimassa ollessa Uuden Iloisen Teatterin ei valitettavasti ole taloudellisesti mahdollista toteuttaa Muuramen Riihivuoreen suunniteltua ja pitkälle ennakkovalmisteltua "Tukkijoella" tuotantoaan kesällä 2021. Tuotanto toteutetaan Riihivuoressa kesällä 2022.

Keski-Suomen nykyisillä tartuntaluvuilla turvamääräykset ovat selvästi tiukempia, kuin mitä tartuntatautilakiin perusoikeuksia rajoittaen säädetyt tilapäiset covid-lisäykset (58 d ja 58 g §) edellyttäisivät. Siitä huolimatta määräys sitoo teatteria, kuten myös muita tapahtumajärjestäjiä.

Uusi Iloinen Teatteri kritisoi voimakkaasti muun tapahtuma- ja teatterialan kanssa opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n suositukseen perustuvaa lähikontaktien välttämiseen määriteltyä 2 metrin turvavälivaatimusta. Teatterikatsomoihin sovellettuna se on kulttuurialaa vahvasti syrjivä. Teatterisektorilla se syrjii erityisesti nk. valtio-osuuksien piiriin kuulumattomia ammattiteattereita.

Vallitseva säännöstö estää alan ammattilaisia työllistävät tuotannot. UIT vaatii pikaista metrisäännöstä luopumista ja terveysturvallisuuden huomiointia hygienia- ja maskisuosituksin sekä yleisömääräsäätelyä tartuntalain 58 C §:n tartuntalukualueilla vähintäänkin 50–75 % katsomokapasiteetilla.

UIT pahoittelee asiakkailleen esityksen siirtämisestä aiheutuvaa vaivaa ja mielipahaa ja toivoo, että asiakkaat ensisijaisesti siirtäisivät lippunsa ensi vuoden esityksiin.

UIT aikoo tuottaa kesällä 2021 Riihivuoreen yksittäisiä tai lyhyen periodin teatteriesityksiä ja musiikkituotantoja, mikäli koronarajoitukset kesän mittaan sen sallivat.

Lisätietoja: teatterijohtaja Timo Kärkkäinen, timo@uit.fi

Uusi Iloinen Teatteri on vuonna 1978 perustettu omavarainen, viihteellinen ammattiteatteri, joka toimii lipputuloilla ilman yhteiskunnallista tukea. Perinteisen Linnanmäen Peacock-teatterin kevät revyyn lisäksi teatteri on laajentanut toimintaansa kesäteatteriareenoille. Lisätietoja: uit.fi