Hei oululainen UIT:n ystävä

Pitkistä ja toiveikkaista neuvotteluista huolimatta emme löytäneet Oulusta tai sen lähiseudulta Kaunis Veera -produktiollemme sopivaa esityspaikkaa. Valitettavasti emme siksi pysty toteuttamaan musikkikomedian tuotantoa Oulussa. 

Kaunis Veera -musiikkikomedian Prinsessa Armada rantautuu vuonna 2021 ainoastaan Nilsiään, Tahkovuoren lomakohteen läheisyydessä sijaitsevalle ainutlaatuiselle Louhosareenalle. UIT:n ylistettyä tuotantoa Tatu Pekkarisen klassikosta ei enää tämän jälkeen nähdä muualla.

Olemme kiitollisia siitä runsaasta tuesta ja ymmärryksestä, jota olemme saaneet teiltä, rakas yleisömme, kuluneen koronavuoden aikana. Lippuja on siirretty, vaihdettu ja muutettu sitä mukaa, kun yleisörajoitukset ovat muuttuneet ja te olette pysyneet uskollisesti mukana.

Osa teistä lipun ostaneista onkin jo muuttanut lippunsa avoimiksi ensi vuoden esityksiä silmällä pitäen. Tarjoamme teille kuitenkin erinomaisen mahdollisuuden päästä nauttimaan Kauniista Veerasta vielä tänä kesänä Nilsiän Louhosareenalle.

Järjestämme kaikille halukkaille oululaisille hyvän teatterin ystäville bussimatkan Oulun linja-autoasemalta Louhosareenalle.
Meno-paluu bussilippu maksaa vain 20 €
Teatterilippu ja bussilippu yhteensä 59 € (uudet asiakkaat)

to 8.7.
Lähtö Oulun linja-autoasemalta klo 8.30
Esitys klo 14
Paluu esityksen jälkeen

pe 9.7.
Lähtö Oulun linja-autoasemalta klo 12.30
Esitys klo 18
Paluu esityksen jälkeen

la 10.7.
Lähtö Oulun linja-autoasemalta klo 8.30
Esitys klo 14
Paluu esityksen jälkeen

&

la 10.7.
Lähtö Oulun linja-autoasemalta klo 12.30
Esitys klo 18
Paluu esityksen jälkeen 


Varaa paikkasi pikaisesti, mikäli haluat lähteä kesäteatteriretkelle Nilsiään 

Osta teatterilippuja tai muuta olemassa olevat lippusi ja lunasta matkaliput todella huikeaan teatterielämykseen täysin uniikissa ympäristössä, lähettämällä sähköpostia otsikolla “BUSSILLA NILSIÄÄN” osoitteeseen liput@uit.fi 

Huomaattehan, että viimevuotiset liput eivät sellaisenaan käy tämän kesän esityksiin, vaan ne vaihdetaan uusiin lippuihin bussivarauksenne yhteydessä. Mikäli tulette Nilsiään omalla kyydillä, viimevuotinen lippu tulee uusia lähettämällä sähköposti osoitteeseen liput@uit.fi

Louhosareenalla on aikaa ja mahdollisuus ruokailuun ennen esitystä. Ruokalistan löydät täältä: https://www.uit.fi/ravintolapalvelut-louhosareena. Varaukset pyydämme tekemään suoraan ravintolaan: sales.peeassa@sok.fi tai 010 762 9550 (puhelun hinta 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min, sis. alv. 24 %) 

UIT pahoittelee esityksen peruutuksesta ja siirtämisestä aiheutuvaa vaivaa ja mielipahaa ja toivoo, että asiakkaat ensisijaisesti siirtäisivät lippunsa Nilsiän Louhosareenalle tai avoimiin lippuihin, jotka voi hyödyntää minkä tahansa UIT:n esityksen yhteydessä vuoden 2023 loppuun asti.

Mikäli päädytte pyytämään lippurahanne palautusta, huomioittehan, että runsaasta ruuhkasta johtuen palautuksissa voi kestää. Pyydämme kärsivällisyyttä, käsittelemme palautuspyynnöt yksitellen ja saapumisjärjestyksessä, mutta varmasti. 

Lisätietoja: teatterinjohtaja Timo Kärkkäinen, timo@uit.fi

Uusi Iloinen Teatteri on vuonna 1978 perustettu omavarainen, viihteellinen ammattiteatteri, joka toimii lipputuloilla ilman yhteiskunnallista tukea. Perinteisen Linnanmäen Peacock-teatterin kevät revyyn lisäksi teatteri on laajentanut toimintaansa kesäteatteriareenoille. Lisätietoja: uit.fi