Uutiset

Lisätiedot medioille: Tomi Lindblom, tomi.lindblom(at)visualmedia.fi

--------------------------

Uusi Iloinen Teatteri / Tiedote 13.6.2018

Romaniperinne mukana Lappeenrannan kesäteatterin Kauniin Veeran tuotannossa

Lappeenrannassa saadaan nauttia tänä kesänä huipputason musiikkinäytelmän taitajien loistetta, kun Sinikka Sokka, Jussi Lampi, Sofia Arasola ja Mikko Rantaniva valloittavat Lappeenrannan kesäteatterin lavan kesä-heinäkuussa yhdessä Jean S -orkesterin kanssa. Esityksenä on hienosti Lappeenrantaan sopiva Kaunis Veera – Balladi siniseltä Saimaalta.

Tatu Pekkarisen kirjoittamassa ja UIT-twistillä höystetyssä Kaunis Veera -musiikkikomediassa ovat keskiössä romanityttö Veera ja hänen perheensä. Ohjaaja Sari Siikander on halunnut kunnioittaa esityksessä nähtävää romaniperinnettä kutsumalla harjoituksiin romaniyhteisön jäseniä kommentoimaan tekstiä ja avaamaan romanikulttuuria ja sen tämän päivän tapoja tekijätiimille.

– Vaikka Kaunis Veera sijoittuukin 1930-luvulle, haluamme kuulla tämän päivän romaneilta, miltä tarina ja siinä käytetty kieli heistä kuulostaa, toteaa Sari Siikander. – Haluamme myös välttyä siltä, että loukkaisimme erehdyksessä jotakuta iloisella musiikkikomediallamme, jatkaa Siikander, jolle Kaunis Veera on samalla ensimmäinen teatteriohjaus.

Harjoituksia ovat olleet seuraamassa Suomen Romaniyhdistyksestä Carmen Valerius, Dimitri Lindgren, Kaisla Kulmanen ja Jasmin Hagert. Esityksen tuotantoryhmä on saanut arvokasta tietoa romanikulttuurin historiasta sekä tämän päivän käytännöistä, kuten pukeutumisen ja kodin säännöistä. Millainen nuoren tytön suhde on isäänsä? Voiko tyttö valita itse kumppaninsa? Millaista alkuperäiskäsikirjoituksen romanisanasto on suhteessa nykykieleen?

Harjoitukset jatkuvat Romaniyhdistyksen edustajien kanssa perjantaina 15. kesäkuuta UIT:n harjoitussalissa Linnanmäen Peacockissa.

– Olemme iloisia siitä, että meitä haluttiin kuulla asiantuntijoina musiikkikomedian harjoitusvaiheessa, toteaa Romaninuorten neuvoston puheenjohtaja Dimitri Lindgren. – Harjoitusten tanssikohtaukset tekivät meihin vaikutuksen ja käymme varmasti katsomassa esityksen Lappeenrannassa, Lindgren jatkaa.

– On ollut hieno kokemus saada kuulla romanien vaikutelmia esityksestä. Teoksen käsikirjoituksesta on avautunut minulle aivan uusi ulottuvuus. Näillä eväillä on helppo sujahtaa romaniäidin rooliin, toteaa Sinikka Sokka, joka esittää Kauniin Veeran äidin roolin.

Kauniin Veeran ensi-ilta on 28. kesäkuuta, ja ennakkonäytöksiä on luvassa 26.6. alkaen. Katetussa katsomossa pidettävien esitysten kesto on noin kaksi tuntia väliaikoineen. Elokuun 4. päivä asti jatkuvien näytösten liput ovat jo myynnissä Ticketmasterissa. Esityksen tuottavat Uusi Iloinen teatteri (UIT) ja Polarartistit.

Näytelmän dramatisoinnista ja musiikin sovituksesta vastaa UIT:n teatterinjohtaja Timo Kärkkäinen ja tanssijoina esityksessä nähdään Sami ja Jutta Helenius. Koreografiasta vastaa Tanssii tähtien kanssa -kilpailijanakin tutuksi tullut Mikko Ahti.

Lehdistökuvat: www.dropbox.com/sh/r0rg9bawnyrokzk/AABzp9JGmHQMd3g6MGluHkvha?dl=0

-----------------------------------

Uusi Iloinen Teatteri / Tiedote 4.6.2018

UIT:ssa Linnanmäen Peacockissa jo 20 000 katsojaa – vielä kaksi viikkoa jäljellä!

Uuden Iloisen Teatterin 40-vuotisjuhlaesitys, Tuhansien ämpärien maa, on saanut suursuosion Linnanmäen Peacockissa. Esitys on kerännyt jo yli 20 000 katsojaa.

Yleisön ja kriitikoiden kiittämä juhlaesitys nähdään Linnanmäellä vielä kahden viikon ajan, 16. kesäkuuta saakka. Uuden Iloisen Teatterin lavalla Peacockissa esiintyvät mm. Sari Siikander, Leena Uotila, Jussi Lampi, Mikael Saari, Sami Hokkanen ja Sami Hintsanen sekä erikoisvieraina Erika Vikman ja Viivi Pumpanen.

Huippuluokan näyttelijäkaartin lisäksi esityksestä vastaavat maamme viihdealan kärkinimet ohjaajana Jaakko Saariluoma ja koreografeina Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen. Tanssijoina nähdään Tanssii tähtien kanssa -TV-ohjelmasta tutut Ansku Bergström, Katri Mäkinen, Matti Puro ja Mikko Ahti. Revyyn liput ovat myynnissä Ticketmasterissa.

– Tuhansien ämpärien maa on laattua UIT-laatua, joka on tänäkin vuonna tarjonnut katsojille suomalaisen revyyviihteen huippuesityksen. Olemme ylpeitä, että olemme saaneet mukaan produktioomme jälleen maamme ykkösluokan tekijäryhmän, Timo Kärkkäinen toteaa.

Lehdistökuvat: www.uit.fi/media/kuvapankki-2018/#.Wv1I2IjRCUk

----------------------------------

Uusi Iloinen Teatteri / Tiedote 14.2.2018

Uusi Iloinen Teatteri täyttää 40 vuotta – juhlaesitykset kesällä Linnanmäen Peacockissa!

Legendaarinen Uusi Iloinen Teatteri UIT täyttää 40 vuotta. Tämä vuonna 1978 perustettu viihteellinen teatteri juhlistaa merkkivuottaan erityisen juhlarevyyn merkeissä, joka saa ensi-iltansa Linnanmäen Peacockissa toukokuussa.

UIT:n juhlaesityksen nimi on Tuhansien ämpärien maa, ja se on jo siis kaikkiaan 40. UIT:n tuottama revyy. Peacockin lavalle nousevat näyttelijätähtinä mm. Sari Siikander, Leena Uotila, Jussi Lampi, Mikael Saari, Sami Hokkanen ja Sami Hintsanen sekä erikoisvieraina Erika Vikman ja Viivi Pumpanen.

Huippuluokan näyttelijäkaartin lisäksi esityksestä vastaavat maamme viihdealan kärkinimet ohjaajana Jaakko Saariluoma ja koreografeina Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen. Tanssijoina nähdään Tanssii tähtien kanssa -TV-ohjelmasta tutut Ansku Bergström, Katri Mäkinen, Matti Puro ja Mikko Ahti. Revyyn liput ovat jo myynnissä Ticketmasterissa.

UIT:n ensimmäinen esitys, Samassa veneessä, nähtiin Linnanmäellä vuonna 1979. Todellinen UIT-veteraani, ja miltei kaikissa esityksissä mukana ollut Marjatta Leppänen muistaa esityksen tunnelmat vieläkin hyvin.

– Ei luulisi, että kaikenlaiset esiintymispaikat Suomessa nähneelle artistille mikään näyttämö saisi aikaan ylenmääräistä sydämentykytystä, mutta kun Peacock oli niin suuri, sekä sali että estradi! Tutustuimme kuitenkin toisiimme, ja joka ainoa UIT:ssa viettämäni vuosi - harjoitukset ja esitykset - kuuluvat elämäni onnellisimpiin aikoihin, Leppänen kertoo.

Seppo Ahti on ollut vuosien aikana lukuisten UIT:n esitysten käsikirjoittajana.

– Käsikirjoittajan titteli kuulostaa kohdallani kyllä hieman mahtipontiselta. Toki olin porukassa mukana huseeraamassa, mutta todelliset ilotteluntekijät olivat Jaakko Salo ja Jukka Virtanen unohtamatta lähinnä tuotantoon keskittynyttä Matti Kuuslaa. Kuusla ja Virtanen kohkasivat kahtena ensimmäisenä vuonna myös UIT:n lavalla. Kolmantena keväänä he jäivät esityksestä pois toisin kuin yleisö, jota nyt vasta alkoikin esityksiin tulla, Ahti kertoo.

UIT:n nykyisenä johtajana toimii viihteen monitoimimies, kapellimestari Timo Kärkkäinen.

– Tuhansien ämpärien maa on taattua UIT-laatua, joka tulee tälläkin kertaa tarjoamaan katsojille suomalaisen revyyviihteen huippuesityksen. Olemme ylpeitä, että olemme saaneet mukaan produktioomme jälleen maamme ykkösluokan tekijäryhmän, Kärkkäinen toteaa. – Ties vaikka yleisökin saisi osansa tuhansista ämpäreistämme, Kärkkäinen vihjaa salaperäisenä.

Tuhansien ämpärien maa Helsingissä, Linnanmäen Peacock-teatterissa 27.4.-16.6.2018. Ensi-ilta on 3. toukokuuta.

Lehdistökuvat: www.uit.fi/media/kuvapankki-2018/#.WeSYWGh-qUk

Lisätiedot medioille ja haastattelupyynnöt:
Tomi Lindblom, p. 040 528 8485 tomi.lindblom@visualmedia.fi

--------------------------------

Uusi Iloinen Teatteri  & Apetit / Tiedote 1.2.2018

UIT:N JA APETITIN YHTEISTYÖ TUO YHTEEN KAKSI KOTIMAISTA KLASSIKKOA – ILO ILMAN KASVIKSIA ON TEESKENTELYÄ

Uusi Iloinen Teatteri ja Apetit yhdistävät voimansa ihmisten hyvinvoinnin lisäämisessä. Poikkeuksellinen markkinointiyhteistyö yhdistää UIT:n iloisuuden Apetitin värikkääseen kasvisten maailmaan. Yhteistyön myötä Apetitista tulee UIT:n pääyhteistyökumppani.

Kahden kotimaisen, Apetitin ja UIT:n yhteistyö saattaa yhteen kasvistalon ja viihteellisen teatterin, joilla on vahva yhteinen teema.

– Kyllähän tässä kaksi kotimaista klassikkoa yhdistyy. Me haluamme olla kasvisten ykkönen ja sekä lisätä kasvisten syöntiä että ihmisten hyvinvointia. UIT on Suomessa viihteen ykkönen ja kanssamme samalla asialla lisäämässä ihmisten iloa ja hyvinvointia elämässä. Tämä on hyvin mielenkiintoinen yhteistyökumppanuus, Apetitin markkinointijohtaja Miika Helenius kertoo.

UIT on monipuolistanut ohjelmistoaan ja laajentunut perinteisistä kevään musiikki-ilotteluistaan ympärivuotiseksi ihmisten hyvinvoinnin kasvattajaksi. Tänä keväänä UIT:n tarjoilee suomalaisille ämpärikaupalla iloa, kun Jaakko Saariluoman ohjaama Tuhansien ämpärien maa saa Linnanmäen Peacock-teatterissa saa ensi-iltansa huhtikuun lopussa.

– On kyllä erityisen hieno asia, että löysimme tämän luokan tekijän kumppaniksemme lisäämään suomalaisten hyvinvointia. Apetitin arvot kohtaavat hienosti UIT:n arvojen kanssa. Korkea laatu, korkea kotimaisuusaste, terveellisyys ja pirskahteleva ilo yhdistävät nimittäin näiden kumppanusten tuotteita, sanoo UIT:n teatterinjohtaja Timo Kärkkäinen.

Kulttuurin ja kasvikset yhdistävä yhteistyö on Apetitille uudenlainen aluevaltaus. Yhteistyön myötä Apetit ja UIT tulevat levittämään iloa ja hyvinvointia muun muassa toistensa digitaalisissa kanavissa

-Yhteistyömme on alkanut todella hauskoissa ja vauhdikkaissa merkeissä. Vaatii suomalaiselta pörssiyhtiöltä ennakkoluulottomuutta, näkemystä sekä tietysti erinomaista makua ja huumorintajua lähteä näin suurimittaiseen yhteistyöhön viihdeteatterin kanssa, Kärkkäinen toteaa.

– Haluamme kokeilla uusia asioita ja testata uudenlaisia yhteistyömahdollisuuksia. Tällaisella kulttuuriyhteistyöllä pystymme tukemaan kotimaista viihdettä ja yhdistämään voimamme yhteisen teeman alle: ilo ilman kasviksia on teeskentelyä, Helenius kertoo.

Lisätietoja

Miika Helenius, markkinointijohtaja, Apetit 
miika.helenius@apetit.fi

Timo Kärkkäinen, teatterinjohtaja, UIT
timo@uit.fi

--------------------------------

UIT / Tiedote 13.1.2018

Lappeenrannan kesäteatterin avustajat valittu – lähes 30 halusi mukaan!

Lappeenrannassa Linnoituksen kesäteatterissa kesä-heinäkuussa nähtävä Kaunis Veera – Balladi siniseltä Saimaalta -esitys järjesti myöhään perjantaina koe-esiintymisen mukaan haluaville avustajille. Paikalle Kimpisen lukioon saapui lähes 30 innokasta henkilöä. 

– Tunnelma oli korkealla ja hakijat yllättivät positiivisesti taidoillaan. Mukana oli runsaasti todella korkealaatuista osaamista, kertoo esityksen tuottaja Carina Ahti.

Hakijoista valittiin mukaan kaksi henkilöä esityksen ohjaajan ja koreografin yhteisen päätöksen perusteella. 

Kaunis Veera on UIT:n ja Polarartistien yhteistuotanto, ja sen pääosissa nähdään Sinikka Sokka, Jussi Lampi, Sofia Arasola ja Mikko Rantaniva sekä Jean S -orkesteri. Esityksen ensi-ilta on 28. kesäkuuta, ja ennakkonäytöksiä on luvassa 26.6. alkaen. Katetussa katsomossa pidettävien esitysten kesto on noin kaksi tuntia väliaikoineen. Elokuun 4. päivä asti jatkuvien näytösten liput ovat jo myynnissä Ticketmasterissa.

Esityksen ohjaa Sari Siikander. Kyseessä on samalla Siikanderin ensimmäinen teatteriohjaus. Näytelmän dramatisoinnista ja musiikin sovituksesta vastaa UIT:n teatterinjohtaja Timo Kärkkäinen.

Kauniin Veeran orkesterina on Suomen parhaaksi bilebändiksikin tituleerattu Jean S. Tanssijoina esityksessä nähdään Sami ja Jutta Helenius. Koreografiasta vastaa Tanssii tähtien kanssa -kilpailijanakin tutuksi tullut Mikko Ahti.

Lisätiedot medioille ja haastattelupyynnöt: Tomi Lindblom, tomi.lindblom(at)visualmedia.fi

 -------------------------------

UIT / Tiedote 1.11.2017

Kaunis Veera ensi kesänä Lappeenrantaan – tähtinä Sinikka Sokka, Jussi Lampi ja Jean S. -yhtye!

Lappeenrannassa saadaan kokea ensi kesänä huipputason musiikkinäytelmän taitajien loistetta, kun Sinikka Sokka, Jussi Lampi, Sofia Arasola ja Mikko Rantaniva valloittavat Linnoituksen kesäteatterin lavan kesä-heinäkuussa yhdessä huikean Jean S -orkesterin kanssa. Esityksenä on täydellisesti juuri Lappeenrantaan ja Linnoituksen kesäteatterin sopiva Kaunis Veera – Balladi siniseltä Saimaalta.

Kauniin Veeran ensi-ilta on 28. kesäkuuta, ja ennakkonäytöksiä on luvassa 26.6. alkaen. Katetussa katsomossa pidettävien esitysten kesto on noin kaksi tuntia väliaikoineen. Elokuun 4. päivä asti jatkuvien näytösten liput ovat jo myynnissä Ticketmasterissa. Esityksen tuottavat Uusi Iloinen teatteri (UIT) ja Polarartistit.

Esityksen ohjaa Sari Siikander. Kyseessä on samalla Siikanderin ensimmäinen teatteriohjaus. 

– On mahtavaa, että pääsen tekemään esikoisohjaukseni juuri Lappeenrannan kesäteatterissa. Katsojien lämmin vastaanotto on jäänyt mieleeni näytellessäni itse Linnoituksella. Nyt, kun olen saanut vierelleni tällaisen tähtiesiintyjien joukon, on varmaa, että Lappeenrannassa nähdään huippuunsa hiottua musiikkiteatteria, Siikander iloitsee. 

Näytelmän dramatisoinnista ja musiikin sovituksesta vastaa UIT:n teatterinjohtaja Timo Kärkkäinen.

– Käsikirjoitukseen lisätään reippaasti sitä tunnettua UIT-twistiä, mutta kuitenkin kunnioittaen alkuperäiskäsikirjoittajan Tatu Pekkarisen luomaa uniikkia maailmaa, Kärkkäinen kertoo.

Kauniin Veeran musiikista vastaa Suomen parhaaksi bilebändiksikin tituleerattu Jean S.

Tanssijoina esityksessä nähdään Sami ja Jutta Helenius. Koreografiasta vastaa Tanssii tähtien kanssa -kilpailijanakin tutuksi tullut Mikko Ahti. Lisäksi Lappeenrannan alueen omille tanssija- ja näyttelijälahjakkuuksille annetaan mahdollisuus tulla mukaan näytelmään. Koe-esiintymisistä tiedotetaan erikseen.

Lisätiedot medioille ja haastattelupyynnöt: Tomi Lindblom, tomi.lindblom(at)visualmedia.fi

---------------------------------

UIT / Tiedote 17.10.2017  


Erika Vikman ja Viivi Pumpanen revyytähdiksi Linnanmäen Peacockiin ensi kesänä! 


Erika Vikman ja Viivi Pumpanen nousevat Linnanmäen Peacock-teatterin lavalle ensi kesänä. Parivaljakko nähdään perinteikkään Uuden Iloisen Teatterin revyy-esityksen tähtinä yhdessä Sari Siikanderin, Jussi Lampin, Mikael Saaren ja Sami Hintsasen kanssa.

UIT:n toukokuussa ensi-iltansa saavan esityksen nimi on Tuhansien ämpärien maa, ja se on jo kaikkiaan 40. UIT:n tuottama revyy. Tästä juhlavuoden esityksestä vastaavat huippuluokan näyttelijäkaartin lisäksi maamme viihdealan kärkinimet, sillä ohjaajana on Jaakko Saariluoma, ja koreografiasta vastaavat Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen. Tanssijoina nähdään lavalla Tanssii tähtien kanssa -TV-ohjelmasta tutut Katri Mäkinen, Matti Puro ja Mikko Ahti. Revyyn liput ovat jo myynnissä Ticketmasterissa.

Luvassa on perinteiseen tapaan huumorintäyteinen UIT-show, jossa on lukuisten lauluesitysten lisäksi loistokkaita tanssinumeroita Jean S. -yhtyeen täydentäessä näyttelijöiden ja tanssijoiden suorituksia omalla karismaattisella soitollaan. 

Sari Siikander ja Jussi Lampi ovat olleet UIT:n kantavia voimia jo usean vuoden ajan. Mikael Saari nähtiin UIT:n tähtenä jo viime vuonna, ja nyt heidän rinnalleen nousee myös viihteen monitaituri Sami Hintsanen. 

Erika Vikman on noussut julkisuuteen erityisesti vuoden 2016 tangokuninkuutensa myötä ja Viivi Pumpanen vuoden 2010 Miss Suomena. Molemmat heistä ovat kuitenkin myös varsin kokeneita viihdealan esiintyjiä. Vikman on näytellyt mm. Parasta aikaa -TV-sarjassa ja on ollut mukana Silmistä pois -musikaalissa. Pumpanen puolestaan esiintyi viime kesänä Samppalinnan kesäteatterissa Turussa. Lisäksi hänet on nähty lukuisissa TV-ohjelmissa sekä mm. Valkeakosken kaupunginteatterin James Dean -musikaalissa.  

Jaakko Saariluoma on ohjannut aiemmin esityksiä mm. Helsingin kaupunginteatteriin, Heinolan kesäteatteriin, Svenska Teaterniin, Oulun kaupunginteatteriin ja Espoon kaupunginteatteriin. Hän onkin tunnettu farssiohjaaja ja rytmityksen ja naurun mestari. 

– Tuhansien ämpärien maa on taattua UIT-laatua, joka tulee tälläkin kertaa tarjoamaan katsojille suomalaisen revyy-viihteen huippuesityksen. Olemme ylpeitä, että olemme saaneet mukaan produktioomme jälleen maamme ykkösluokan tekijäryhmän, toteaa UIT:n johtaja Timo Kärkkäinen.

Tuhansien ämpärien maa Helsingissä, Linnanmäen Peacock-teatterissa 27.4.-16.6.2018. Ensi-ilta on 3. toukokuuta. Liput ovat jo myynnissä Ticketmasterissa.
 

Lehdistökuvat: www.uit.fi/media/kuvapankki-2018/#.WeSYWGh-qUk
Lisätiedot medioille ja haastattelupyynnöt: Tomi Lindblom, tomi.lindblom(at)visualmedia.fi
 

 
 
 
 
 
 

JAA